maanantai 27. tammikuuta 2014

Keskeneräisyyttä ja jotain valmista.

 Olen ahertanut tämän maalaismysteeri työn kanssa jonkin aikaa. Pikkuhiljaa päällys alkaa olla valmis. Pitää tarkistaa vanutilanne, kun menen illalla kaupunkiin voin hankkia sitä lisää. Toinenkin työ on tikkausta vailla.

 Viime viilonloppuna oli Eveliina yökylässä, hän halusi, että rakentaisimme nukkumapaikan ja majahuoneen kuvan ylälaidassa pilkistävään komeroon. Ei muuta tuskaa paitsi se komero oli täynnä minun laatikoitani, joissa oli lankoja ja kankaita. No purettiin hyllyt pois ja jatkokäsittelyä odotellaan...
Kuvan peitto oli yhdessä pussukassa. Möykky oikealla on kissa, joka ei siirtynyt pois peiton alta.

 Samaisesta kätköstä löysin tämän peiton, se on nyt ryppyinen. Joskus tildafoorumilla oli tilkkuvaihto ja jokainen ompeli sitten saamistaan tilkuista itselleen peiton.

 Yksi tilkku lähempää..

Jouluaattona oli Eveliinan nimipäivä, ompelin hänellekkin pöllötyynyn, nyt vain pikkuveljeltä puuttuu pöllötyyny :)
Kiitos korikommenteistanne.

torstai 23. tammikuuta 2014

Parit puunkantokorit.

 Pakkanan on paukkunut nurkissa jo pidempään. Puita on poltettu keittiön puuhellassa ja takassakin. Keskimmäinen tytär kävi joulun aikoihin poikaystävänsä ja appivanhempiensa kanssa Lapin mökillä. Tein sinne tuliaisiksi puukorin kansanomaisesti "muovipäreestä" sain hankittua vähän raitaista nauhaa ja siihen kun yhdisti punertavaa ja ruskeaa, niin tuli mielestäni sopivan värinen kori. Tykkäsivät niin, etteivät raaskineet sitä sinne mökille jättää :)

 Samalla mallilla tein meillekkin korin. Katsotaan jääkö olohuoneeseen takan viereen vaiko saunaan... Ruskeakirjavaa en tee koska takka pinnoitetaan jossain vaiheessa vaaleaksi. 

Minusta pakkaset saisivat jo hellittää. Aika on kulunut Mysteerityön ompelemisessa... 
Tervetuloa uusille lukijoille ja mukavaa tulevaa pakkasviikonloppua kaikille 

keskiviikko 15. tammikuuta 2014

Arvonnan tulokset :) ja vähän muutakin.

 No niin, hieman myöhässä tämä minun arvontavoiton julistus ;) Tuon balleriinan ompelu kesti pidempään, kuin alunperin kuvittelin. 

 Kirjam onnellinen omistaja on Tilkkureppu, Onnea!
Piti arpoa toinenkin onnekas, kun arpojen nostajia oli kaksi... Helinälle ompelen jotain kivaa... 
Yhteystietonne voitte lähettä sp. eija_s4(at)hotmail.com
Kiitokset kaikille osallistujille!

 Kivan kranssin ostin ennen joulua myyjäisistä. Tykkään siitä siinä on kaikkea pientä sälää liimattu ihanasti sekaisin kranssin pintaan. Ripustin sen tikapuihin koristeeksi. 

Saimme tapetoiduksi yläkerran huoneen, ensiksi siitä piti tulla ompeluhuoneeni. Kuitenkin päätimme tehdä siitä makuuhuoneen. Huoneesta tuli valoisa, vaikka tämä kynttiläkuva ei siltä näytä. Laiskuus iski ja ompeluhuoneeni on edelleen tämän huoneen seinän takana. Olen nyt yrittänyt ottaa muita Maalaismysteerityön ompelijoita kiinni, kun jotkut ovat saaneet työnsä jo valmiiksi. 

Minun piti paljastaa myöhemmin uusi harrastuksenikin... aloitin joogan ja olen nyt ollut kerran kokeilemassa sitä. Toiset ryhmän jäsenet ova minua edellä, mutta yritän pysyä perässä :)
Nyt menen piirtelemään kaavoja. 

maanantai 6. tammikuuta 2014

Arvonta

 Laitan nyt tämän arvonnan, eli mikäli tämä Tildakirja kiinnostaa osallistu arvontaan. 

Ompelin tämän pienen seinävaatten kirjan mallista. Ei siitä ihan samanlainen tullut, mutta vähän sinneppäin. 
Arvonta päättyy sunnuntaina. 
Meille tulee pikkuväkeä hoitoon ja minulla on sitten arvonta-apulaisia ;)