perjantai 25. lokakuuta 2013

Viimeisimmät villasukat sukkasatoon.

 Sukkia olen kutonut muutamia valmiiksi, vaikka niitä en ole täällä esitellyt. Tietokone takkuaa jonkinverran, enkä ole jaksanut temppuilla sen kanssa. Pitkät pitsisukat ovat nallelangasta.

 Jossain blogissa näin tällätapaa tehdyt sukat ja minunkin piti kokeilla tuota mallia. Seiskaveikasta ovat nämä sukat.

 Ihan tavallisia nämäkin...

 Nämä sukat ovat vaikka pastellisukat. Kärjestä aloitetut, joskus ostin Koolaid lankaväriä ja värjäsin niillä Nallelankoja. Jämäkeristä sitten nänä valmistuivat. Mietin näihin jotain koukeroa koristeeksi, taitavat olla hyvät näinkin..


 Jälleen perussukkaa...

 Sukkasatoni on nyt tässä korissa. Kymmenet sukat. Enempää en ehdi kutoa valmiiksi, vaikka ensi viikko on vielä aikaa. Korin vieressä on kuitenkin lankoja odottelemassa. Tyttärenpoika Rasmus valitsi omin sukkinsa värit lankakopasta ja niitä sitten aloittelen seuraavana. 

 Neulekissa Nelli tässä makaa huivintekeleeni pällä. On lämmintä ja pehmeää.
 
Kävimme miehen kanssa viikonvaihteessa Tallinnassa, en ostanut ollenkaan lankaa. Sanoin miehelle, että ottaisi pois kädestäni kaikki langat mitä olisin ostamassa... Haimme kyllä parit bambupuikot tarpeeseen. Pari puseroa kyllä ostin ;) Ilma oli aurinkoinen ja oli kiva kävellä kaupungilla. 
Ompelut ovat nyt jumissa. Olen punonut koreja tuttavan kanssa yksi nuken sänkykin on tullut tehtyä, se on vielä maalauksessa... 
Mukavaa viikonvaihdetta piipahtaville ;)

5 kommenttia:

  1. Onpas sielä puikot "sauhunneeet".
    Ja eipä ihme, että kisulikin viihtyy lämpimän huivin päällä :)

    VastaaPoista
  2. Tuolla valmiilla sukkamäärällä lämmittää monet jalat kylminä päivinä.

    VastaaPoista
  3. Ihanat nuo pitsisukat! Ahkeraan olet sukkia kutonut.

    VastaaPoista
  4. Kiitos teille kommenteistanne :)

    VastaaPoista